Älä osta vain sahausta, mieti toimintamallia!

Tehokkuus, turvallisuus ja laatu helikopterisahauksessa eivät synny itsestään, vaan ne ovat jatkuvan kehittämisen tulos.

Kun päätimme keskittyä sähköverkkoyhtiöiden palveluihin, lähdimme samalla kehittämään toimintamallia, jolla voimme täyttää asiakkaidemme vaatimukset.

Vuosien saatossa toimintamallimme on koko ajan hioutunut. Tänään ohjaamme ja seuraamme sen avulla kokonaisvaltaisesti käytännön tekemistämme.

Mallissamme kuvataan kaikki mm. sahaukseen liittyvät prosessit ja niiden osatekijät yksityiskohtaisesti. Siinä on myös selkeästi määritelty tavoitteet, vastuut ja riippuvuudet.

Toimintamalli on jokaisen heliwestiläisen arjen tekemistä, joten kykenemme ennakoimaan tulevaa ja vastaamaan asiakkaidemme toimintaympäristön muutoksiin hallitusti.

”Kunnianhimomme on kasvanut ja tavoitteemme ei ole vain täyttää, vaan ylittää asiakkaiden odotukset toimimalla laadukkaasti, turvallisesti ja tehokkaasti”, sanoo kehitysjohtaja Jan-Erik Luther.

Määrätietoisen toiminnan kehittämisen ansiosta Heliwestille on myönnetty esimerkiksi ISO 14001 -sertifiointi.

 

Heliwestin toimintamallin peruspilarit:

Henkilökunta ja koulutus

  • Kaikilla organisaatiossa eri tehtävissä olevilla ihmisillä on tarvittava pätevyys ja mahdollisuus vaikuttaa.
  • Kaikki osallistuvat vuosittaisiin koulutuksiin täysipainoisesti ja näin meillä on organisaationa paras kyky tuottaa palvelua asiakkaillemme.
  • Koulutuksien ansiosta henkilöstömme voi kokea olonsa turvalliseksi tehdessään haastavia töitä, joissa saumaton yhteistyö on tärkeää.
  • Asiakkaan ja alihankkijan henkilöstö saa myös tarvittavan koulutuksen turvallista ja tehokasta työskentelyä varten.

Helikopteri ja sahauslaitteisto

  • Olemme määritelleet tarkasti, millaisilla helikoptereilla teemme töitä. Jokainen koptereista kalustetaan ja varustetaan työhön sopivalla tavalla.
  • Sahauslaitteiston kehitystyön aloitimme heti toiminnan alussa. Turvallisuuden lisäksi oksa- ja latvasahauksessa on tärkeää, ettei saha repäise vaan leikkuupinta on terävä.

Toimintamalli – sahaamme sähköt päällä

  • Kehittäminen ei ole ollut meille vain yksittäisten asioiden tai toiminnan osa-alueiden hienosäätöä vaan kokonaisvaltaista.
  • Prosessit eivät ole vain omissa päissämme vaan dokumentoituna ja kaikki meillä tulkitsevat niitä samalla tavalla.
  • Olemme alusta lähtien lähteneet siitä, että voimme sahata sähköt päällä.

Toimintamalli – digitaalinen prosessi

  • Kehitämme koko ajan seuraten sitä, mitä tekniikka ja toimintaympäristö mahdollistavat.
  • Kehitimme digitaalisen prosessin, jossa voimme ohjata sahaavaa helikopteria etänä. Tämän ansiosta voimme esimerkiksi sahata puiden latvat senttien tarkkuudella.

Tuotekehitys

  • SHEQ-asioihin (Safety Health Environment Quality) panostus ja tehokkuuden parantamiseen keskittyminen on alusta alkaen tuonut toimintaamme ryhtiä ja puskenut toimintamallin kehittämistä eteenpäin.
  • Seuraamme koordinoidusti ja kokonaisuutena palautetta. Näin tiedämme, mihin kannattaa kiinnittää enemmän huomiota ja ehkä säätää toimintamallia ja kehittää tai vaihtaa työkaluja.

Ole yhteydessä jos haluat kuulla lisää toimintamallistamme!