Heliwest esittelee ensimmäisenä Euroopassa multiplatform toiminnan

Heliwest on yhteistyössä Sharper Shapen kanssa kaupallistanut ensimmäisenä Euroopassa operointimallin, jossa helikopteria ja robottikopteria hyödyntämällä tehdään sähköverkon linjatarkastus optimaalisella tavalla. Aika- ja kustannussäästöjä syntyy, kun uusimman laitteisto- ja ohjelmistotekniikan ansiosta kerätty erittäin tarkka data on sähköyhtiön käytössä jo viikon kuluessa lennosta.

Vaatimukset sähkön saatavuudelle kasvavat koko ajan viranomaisten asettaessa uusia sääntöjä samanaikaisesti, kun kuluttajien katkosten sietokyky heikentyy. Linjojen tarkastaminen ja esimerkiksi kasvillisuuden aiheuttamien ongelmien poistaminen tulevat perinteisin menetelmin hyvin kalliiksi ja kestävät kauan, joten uusia ratkaisuja kaivataan kipeästi.

”Yhdistämällä helikopterin ja robottikopterin parhaat ominaisuudet voimme tarjota sähköyhtiöille sääolosuhteista, teknologiasta ja asetuksista vähemmän riippumattoman ja tehokkaan tavan tehdä linjatarkastuksia. Kahdella lentolaitteella operointi mahdollistaa sen, että linjoja voidaan tarkastaa pidemmältä matkalta lyhyemmässä ajassa”, sanoo Heliwestin kehitysjohtaja Jan-Erik Luther.

Operointitavasta riippumatta Sharper Shapen kehittämän linjatarkastuksissa käytettävän ainutlaatuisen laitteisto- ja ohjelmistoteknologian avulla isoja datamääriä voidaan yhdistää, esittää ja hallita sekä analysoida automaattisesti. Kunnossapidon suunnittelussa tarvittava tieto on lennosta jo viikon kuluttua käytössä, kun perinteisillä menetelmillä aikaa kuluu tyypillisesti puoli vuotta tai jopa vuosi käsittelyn vaatiessa runsaasti ammattilaisten työtä.

”Meillä on kyvykkyys ajaa isoja datamääriä automaattisesti keräyksestä analysointiin. Innovaation sydämenä on markkinoiden ainoa täysin integroitu sensorijärjestelmä ja pilvipohjainen ohjelmisto, joka tuottaa nopeasti valmiit suositukset mitä pitää korjata ja jopa missä järjestyksessä”, sanoo Sharper Shapen myynti- ja markkinointijohtaja Janne Jussila.

 

Tehokas multiplatform-operointi

Kauko-ohjattuja lentolaitteita on ollut jo vuosia, mutta niiden käytettävyyttä jakelulinjojen tarkastukseen on vähentänyt huomattavasti kaksi pääseikkaa, lyhyt lentoaika ja lyhyt toimintasäde.  A6 robottikopteri käyttää datan ohjauksessa ja lähettämisessä LTE-verkkoja nelinkertaisesti varmennettuna, mikä laajentaa toimintasädettä merkittävästi. Lisäksi käytetty drone-alusta jo itsessään omaa VLOS-vaihtoehtoja paremman lentoajan, joka yhdistettynä innovatiiviseen tietoliikenteeseen tekee ratkaisusta liiketaloudellisesti kannattavan.

Pitkiä suoria linjoja tai vaikea kulkuisessa maastossa tarkastettaessa tai isoissa projekteissa helikopterin tehokkuus on ylivoimainen. Samoin jos tarkastuslennon avulla halutaan nopeasti tilannekuva esimerkiksi myrskyn jälkeen. Robottikopteri on paras valinta, kun lyhyellä matkalla on paljon datan keräyspisteitä tai paikka on vaarallinen, likainen tai ahdas.

Suomessa on varattu ilmatila BVLOS-toiminnalle (Beyond Visual Line- of- Sight), joka mahdollistaa etukäteen ohjelmoitavien lentorobottien käytön linjatarkastuksissa. Etuna on se, että kone ei tee virheitä linjan päällä ja lento sujuu viivästyksittä. Helikopterilla on myös mahdollista kansallisten sääntöjen puitteissa lentää esimerkiksi lentokenttien ja maanrajojen läheisyydessä.

”Multiplatform-ratkaisun ansiosta linjatarkastuksia voidaan tehdä entistä tehokkaammin. Oikein ajoitetuilla ja priorisoiduilla kunnossapitotoimilla sähköyhtiöt voivat säästää merkittäviä summia. Uskomme, että multiplatform-operointi otetaan hyvin vastaan pohjoismaissa ja muualla Euroopassa”, sanoo Jan-Erik Luther.

 

Ylivoimainen kokonaisratkaisu

Sharper Shapen kehittämä sensorijärjestelmä koostuu kaikista tärkeimmistä nykyaikaisista havainto-teknologioista, kuten LiDARista (”laser-tutka”), valokuva- ja videokameroista, lämpökamerasta ja UV-säteilyn tunnistimesta.  Näiden toimintaa valvoo ohjelmisto, joka myös tallettaa suuren määrän tietoa lennon aikana valmiiksi hyödynnettävään muotoon. Lennonaikainen automaattinen tallennus nopeuttaa monipuolisen jatkokäsittelyä merkittävästi.

Kuitenkin vasta kerätyn suuren datamäärän muuttaminen tiedoksi tekee siitä käyttökelpoista. Tähän Sharper Shape on kehittänyt ohjelmiston, joka osaa luoda ympäristöstä myös erilaisia valmiita toimintaohjeita tärkeysluokituksineen.  Ohjelmisto tuottaa helposti ymmärrettävän 3-ulotteisen kokonaiskuvan linjastosta ja mahdollisista ongelmien aiheuttajista, kuten liian lähelle sähköjohtoja tulevat puiden oksat tai johtojen eristeiden vauriot.

Lisätietoja:
kehitysjohtaja Jan-Erik Luther, p. 040 716 9692 ja toimitusjohtaja Dick Lindholm, p. 040 552 2122

myynti- ja markkinointijohtaja Janne Jussila, p. 040 773 5747 ja markkinointijohtaja Jaime Lopez, p. 045 350 2277

 

Heliwest Oy
Heliwest Oy on erikoistunut vaativiin helikopterilla suoritettaviin energia-alan töihin, kuten erilaisiin nostotöihin, oksien sahauksiin sähkölinjakaduilta, mastojen rakennus- ja asennustöihin sekä sähkölinjojen ja kaukolämpöverkkojen tarkastus- ja lämpökamerakuvauksiin. Yrityksellä on käytössään kahdeksan helikopteria, jotka toimivat Suomen lisäksi Pohjoismaissa, Baltiassa sekä Keski- ja Etelä-Euroopassa. 1992 perustettu perheyhtiö työllistää yli 20 henkilöä. Pitkän kansainvälisen kokemuksen omaava Heliwest keskittyy hakemaan kasvua energia-alan huoltopalveluissa etenkin keski-Euroopassa.

 

Sharper Shape Inc.

Sharper Shape on maailman johtava robottikopteri-pohjaisia automatisoituja tarkastuksia ja kunnossapidon suunnittelun palveluja infrastruktuurin omistajille tuottava yritys. Sharper Shape tarjoaa linjatarkastuspalveluja, joiden avulla alennetaan merkittävästi voimalinjojen, putkistojen, rautateiden ja vastaavien kunnossapitokustannuksia.